Kustantaja: Tammi
Painettu: 2008 Yhdysvallat
Sivumäärä: 392
LYHYESTI: Kirjassa on neljätoista jännittävää kertomusta. N:än tarina oli kaiken jännittävin ja mielenkiitoisin kaikista. N:ssä potilas kertoo psykiatri Johnny Bonsaitille löytäneensä kiviringin pellolta, toiseen ulottuvuuteen johtavan. Potilas uskoo, että hänen täytyy säilyttää maailman tasapaino. Bonsait alkaa kutsua tapausta N:äksi ja toteaa potilaan kärsivän pakko oireista. Kun potilas tekee itsemurhan, Bonsait päättää lähteä itse tutkimaan peltoa josta potilas oli kertonut ja huonoin seurauksin...
FIILIS: Novellikokoelma on kaikkiaan hyvä ja kertomuksiin on keksitty jännittävä juoni. Novellit ovat mukaansatempaavia. Kirja oli aidon oloinen, vaikka mielikuvitusta olikin käytetty. Kirjasta jäi hyvä fiilis.
Mielestäni kirjan teemana voisi olla yliluonnollisuus ja jännitys. Kirjan tarinat ovat suunniteltu hyvin ja mielenkiitoisia juonista tekee henkilöt ja heidän taustansa, elämän tilanteensa ja persoonansa. King on käyttänyt kirjassaan hyvin ihmisten tavallista arkea ja rakentanut juonta sen ympärille.
Mielestäni kirja oli mainio ja kirjankansi luo jo jännitävää vaikutelmaa. Kirjasta ei ole paljoa moittimista, mutta minulle kirja olisi saanut olla vähän enemmän realistinen vielä. Kirja oli kokonaisuutena hyvä ja jännittävä. Kirjan loppuun on kerrottu ''saatesanat'' miten tarinat ovat saaneet alkunsa ne olivat mielenkiintoisia minusta.
Hyviä luku hetkiä kaikille !


Kerrot hyvin lukemasta kirjastasi ja tuot oman mielipiteesikin esille! Hieno ulkoasu:)
VastaaPoistaTeksti vastaa hyvin omaa kokemustani kirjasta, olen samaa mieltä monesta asiasta ja pidin itsekin kirjasta!
VastaaPoistaTekstisi on siisti ja ymmärrettävä. Tuot mielipiteesi hyvin esiin. Viimeisessä kappaleessa on muutama pieni virhe, mutta muuten hyvä kokonaisuus.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä etenkin tuosta teemasta ja tuot omat mielipiteesi mukavasti esille.
VastaaPoistaTeksti kertoo hyvin lukemastasi kirjasta ja tulee olo, että voisi lukea tuon kirjan itsekin. Teksti on ymmärrettävä ja helppolukuinen
VastaaPoistaPs. ootsöpö
Saatesanat olivat minustakin mielenkiintoisia. Harvassa kirjassa kerrotaan tarinoiden taustoja. Tähdet ovat hauskat!
VastaaPoista